Viimeistä viedään-äitiysloma päivää siis... Hurjaa. Vuosi sitten tuntui siltä, että äitysloma kestää varmaan ikuisuuden, mutta ei. Tai sitten ikuisuus on vain pieni hetki..

Tänään olen monta kertaa mielessä palannut vuoden takaisiin tunnelmiin, jolloin olin vielä töissä joista nautin kovasti ja maha oli iso (mitä se kyllä on vieläkin, ilman vauvaa vaan;) ja ei oikein tiennyt, että mitä on tapahtumassa. Kaikkea odotti suurella hämmästyksellä ja ilolla.

Mitä on muuttunut vuodessa? Paljon ja ei ehkä juurikaan. Elämäämme on tullut yksi ihminen lisää. Pikkuhiljaa ja kuitenkin täysrynnäköllä. Alun itkuisuudet ja kantamiset on nyt enää vain muisto ja tällä hetkellä meillä on valloittavan ihana poikalapsi, joka kerkeää ja osaa jo kauhean paljon. Mutta onneksi meille ei tullut suoraan kaiken kerkiävää melkein 9kk ikäistä lasta.
 Saimme ihmetellä sitä nyyttiä, joka ei juuri muuta kuin syönyt, nukkunut ja itkenyt. Onneksi saimme myös kokea sen turhauman, kun itku ei laannukaan napista painamalla ja kantaa piti paljon. Se oli varsin opettavaista. Mutta kiitos siitä, että nyt tiedämme suunnilleen kuinka lapsemme toimii ja monista itkuista selvitään puhaltamalla ja syliin ottamalla, ja matka jatkuu taas.. Tätäkö on siis matka vanhemmuuteen ja kasvamista siihen.

Jos ihan rehellinen olen, niin välillä kyllä kaipaan sitä kuukautta kun olin jo äitiyslomalla, mutta en kuitenkaan vielä äiti. Se oli mieletöntä. Vain minä, maha ja Tahvo ja iltaisin myös Jani:) Sai nukkua, lukea, syödä ja mennä ja tulla miten oma mieli halusi... Enää sitä ei tule-ennenkuin ehkä eläkkeellä ja silloin ei varmastikaan ole Tahvoa. Mutta se on nyt mennyttä, vaikka niihin muistoihin mieluusti palaan varmasti elämän monessa kohtaa. Nyt eletään tätä hetkeä ja sitä, että Josias konttaa, nousee seisomaan tukea vasten ja kaikki mikä on kiellettyä kiinnostaa. Kuljen siis perässä ja ihmettelen-synnytinkö oikeasti tuon lapsen? Miten meitä onkaan siunattu, että olemme saaneet Josiaksen elämäämme? Arki on siis täynnä ihmetystä, kiitosta, kieltoja, turhautumista, mutta ennenkaikkea iloa ja rakkautta...

Ai niin ja miten tästä eteenpäin? Josiaksen herättyä päikkäreiltä lähdemme kohti työkkäriä, jonne ilmoittaudun työttömäksi ja alan nostaa ansiosidonnaista. Aikomukseni ei ole kuitenkaan mennä töihin vielä vähään aikaan. Ainahan sitä voi tiukassa paikassa sanoa, että toinen lapsi saa tulla jos on tullakseen, ettei töihin tarvitse mennä...
 Ja toinen lapsi saa kyllä tulla-mutta odottakoon vielä hetken aikaa kuitenkin;)