Ulkona on harmaata ja kosteaa. Kävin hautausmaalla sytyttämässä kynttilän Sirkan haudalle ja totesin, että nyt niitä kanervia olisi lähdettävä ostamaan. Lista tekemättömistä töistä jääkaapin ovessa siis vaan kasvaa ja kasvaa... Mutta ainut aika, jolloin voisin käydä esim ikkunan pesuun, on se kun Josias nukkuu. Alkaa olla poika niin kerkiävä, ettei tule kuuloonkaan tehdä tuollaisia juttuja valveilla ollessa. Ja kun unet on sellaisia 1,5h unia, joista osa menee lenkillä Tahvon kanssa, niin aika on lyhyt alkaa pestä ikkunoita. Ja pestä nyt yksi ruutu tänään ja toinen huomenne-no way.. ei näillä hermoilla;)

Mutta onneksi Lasse on meillä piristämässä tätä harmaata viikkoa:) Kummisetä (josiaksen) asuu siis tän viikon vielä meillä ja muuttaa sitten kimpsuineen ja kampsuineen kehä3:n sisään. Höh. Miten sitä osaa olla, ettei punainen farmari aina parkkeeraa pihaan? Ehkä siihenkin tottuu ajallaan:)

Mutta niitä toissa viikon sattumuksia... Ensin äiti kaatoi vahingossa puutarhakeinun katolta muutaman litran vettä lapsen päälle, joka rauhassa söi maassa omenaa (edellisen kirjoituksen alin kuva on juuri hetkeä ennen tätä otettu...Silloin kaikki oli vielä hyvin;)). Siitä muutaman päivän päästä Josias ensin tipahtaa sängyltä, jää oven väliin ja tulee muutaman portaan alas nenä edellä. Nämä kaikki siis saman aamupivän aikana... Seuraavana päivänä lämmitämme takkaa ensimmäistä kertaa tänä syksynä ja kaikista esteistä ja muureista huolimatta pieni käsi pääsee koskemaan luukkua, joka on tulikuuma. Palorakko siis kämmeneen.. Mutta kaikista näistä on onneksi toivuttu. Minua on myös lohdutettu, että kaikille lapsille sattuu ja on sattunut samoja juttuja-harvalle vaan noin lyhyen ajan sisällä... lapsi raukka... pitäsiköhän se pistää pulloon kasvamaan, ni sais ainakin olla turvassa?!?

Saankohan mää vuoden äiti mitalin toukokuussa-jännittää jo nyt;)