Mies on usein mies, harvemmin aviomies ja ehkä kuitenkin sitä useammin isä. Miehet kohtaavat melko usein stereotyyppisiä ajatusmalleja itsestään ja nämä ovat kaikille tuttuja. Sinkkumiehen kuva on helppo piirtää verkkokalvoille. Samoin aviomiehen; se tossun alunen, isän; ei enää aikaa mihinkään saati kavereille, tai sitten NIMENOMAAN mitään muuta ei olekaan kun aikaa auton laitolle, kavereille tai työlle tai jollekkin muulle perheen parista pois ololle.

En uskoakseni ole ainoa, jota erityisesti vanhempien naisten suhtautuminen nuorempiin miehiin, aviomiehiin, isiin ja vieläpä omiinkin miehiin kaipaisi hiukkasen tuunausta. Alan olla jo sen verran täynnä, että vihastukseni kääntyy siihen tilanteeseen jolloin on joko räjäytettävä suusta ulos ikävä samakko, olla piruileva, sanottava suoraan mitä ajattelee tai "kuten aikuisen ihmisen" vain jätettävä omaan arvoon.

EI PERHANA EI! Koska sitä sitten voi asioihin vaikuttaa jos ei aikuisena! Nuorta ei oteta vakavasti. Vanhat on höppänöi. Keski-ikäistä ei kiinnosta ja 16-vuotias on liian nuori äänestämään. NII ETTÄ MILLON SITÄ ON SITTEN SOPIVA VAIKUTTAMAAN! Ainiin ja mies ei jaksa sitä nalkuttavaa akkaa. Minäpä aion olla tämän kaiken yläpuolella! Hahaa! En aio räjäyttää suusta ulos ikävää samakkoa, olla piruileva, sanoa suoraan mitä ajattelen tai "kuten aikuisen ihmisen pitäisi pystyä" vain jättää omaan arvoon. Nieleminen loppuu nyt!

Tarina 1:
Minä täytin 30 vuotta noin vuosi sitten. Olin päättänyt että pojittelu loppuu kun täytän kolmekymmentä piste! Olen mies. Miehitellä voi. Nyt en ole siitäkään enää ihan varma. Menin sitten S-marketin tiskille ja ostin ruokaa ja kismetin. Takana noin 5-vuotias poika ja mummonsa noin 64v 7kk, eläkkeellä. Mummo sanaa käytän pelkästään biologisessa mielessä. Oli hyvännäköinen ikäisekseen. Poika kysyy mikä tuo on osoittaen kismettiäni hihnalla. Mummo vastaa, että se on pojan ostos. Niin  mutta mikä sen on, poika kysyy. Mummo sanoo se on pojan kismet. Keskustelu päättyy. Nielen ja annan asian olla vaikka onkin 30v.-syntymäpäivä ja minä olen päättänyt että enää ei leikkimielisesti eikä työpaikkakiusaamismielisesti tai henkisen väkivallan täyttävin piirtein-mielisesti minua pojitella.

Tarina 2:
Olin häissä lauantaina. Häät oli kivat, ruoka oli hyvää, ottamani kuvat huikaisevan hyviä (oma mielipide) ja paikka ja kirkko ja kaikki oli hyvää. Oli sanalla sanoen ihanaa ja kivvaa. Pitopaikan emäntäkin oli asiansa osaava. Taisihan sieltä tulla aviomiestä "leikkimielisesti" "pilkkaava" tai miehiä "yleensäkin kuvaava" ajatus kuin sammakkona suusta. Emäntä kun kertoi, kuinka nyt on huomioitu sulhastakin yhdessä asiassa. Hirvipaistissa. Siis mitä? On annettu periksi tässä asiassa ja ihan asiakasta erikseen huomioitu. Niin ja seuraavassa lauseessa toki ilmaistiin että onhan nämä toki yhdessä suunniteltu. Uskon niin olevankin! Suhtautuminen "vitsikkäästi" miesten asemaan vaan suorastaan käy ------piiip----- (tätä kun lukee monet sellaisetkin joiden kuulleen ei saa sanoa muuta kuin piip, joten korvatkaa toki piip mieleisellä tekstin mieleen tuomalla sanalla)

Tarina 3, joka minut ajoi tähän kirjoittamaan:
Tilassa, jossa työskentelen (ihanin toimiston käytävä maailmassa) työskentelee pääasiassa 45+ naisia. Yksi mies minun lisäkseni. Toinen lähti kun oli puoli vuotta talossa ja kolmas muutti hyviin tehtäviin vielä vanhempien naisten keskelle hallintoon. Onnea hälle. Tänään istun työhuoneessani, jossa kaksi muuta ihmistä, työkavereitani siis, työskentelee. Paikalle putkahtaa 52-vuotias avainten ja kahvikassan vartija kysymään toiselta työkaverilta että haluatko osallistua tähän mistä puhuttiin, että pääsetkö teatteriin katsomaan Seela Sellan esitystä? Hieno kysymys. Sitten tulee se perinteinen mutta-sana killerinä! Avaan hiukan lisää. Kysymyksessä on koko toimiston käytäville ilmoitettu mahdollisuus päästä 40:n ihmisen kanssa katsomaan esitystä ja kysymyksen hetkellä lähtijöitä on viisi. Mutta-sanaan:

52v: Pääsetkös lähtemään plaplaplaa....
Jani: ai se on se tyttöjen risteily... hehhehheeeeh... (aika huono oli tyttövitsikin muuten)
52v: Eikun tämä Seela Sella, mutta eihän tämmöset teitä miehiä kiinnosta kuitenkaan......
Jani: Aai se on se. Kyllä mua se kiinnostaa, Seela Sellahan on kulttuuritapaus näillä leveyspiireillä ja toki haluan ehdottomasti lähteä katsomaan!
52v: *hämmentyy* ei saa sanaa oikein suusta ja antaa paperin mulle käteen... eiku ajattelin vaan että kun ei meillä mies eikä täällä muutkaan oo innostunut....

Juupatijuu ja jaapatijaa ja hilkalta pääsi pieru! Jos suhtautuminen miehiin, aviomiehiin isiin, joiden kohteluun nyt en edes aio lähteä, on tuollaista OLEN MINÄ PAIKALLA IHAN VARMASTI! Miehenä mahdollisesti tuhlaan osan omasta ajastani, aviomiehenä parisuhdeajastani, isänä perheen kanssa vietetystä ajastani 45+ naisten kanssa katsomassa kun Legenda jo eläessään lupaa esittää "kiukkuisen vanhan naisen näkemyksen nyky-Suomen tilasta.". Samalla hän lupaa kertoa kuinka "...nuoruus on tauti, josta jokainen paranee, jos elää saa.". En epäile hetkeäkään etteikö tuoleilla naurettaisi tenoja täyteen ja ehkä siinä sivussa suattaapi olla aiheina mm. nuorten perheiden uusavuttomuus, kun kateenkorvaa ei enää laiteta nykyään ruuaksi vaan jotain pelkkää saarioisten pitsaa, miesten kaikenlainen avuttomuus mihinkään muuhun kuin kaljan juontiin ja renkaiden potkintaan, aviomiesten puhumattomuus ja siitä seuranneet ongelmat säälittävien nössykkäeromiesten muodossa ja isien laatuajan tuhlaaminen maailmalle kun äitikään ei jaksa tätä härdelliä. Siinä sitä on kaikille laatuviihdettä kerrakseen. Menen katsomaan näillä odotuksilla ja toivon että EN TAAS KERRAN tule ulos sieltä todeten odotusten täyttyneen.

Menen katsomaan Seela Sellaa ja sen jälkeen Marko Kämäräisen Tuontiponi-esityksen ja vertaan näiden näkökulmia nyky-suomeen. Luulen että Tenani täyttyy vasta tästä diskurssista.

Tervetuloa uudet ja vanhat lukijat entistä kriittisemmälle palstalle, jossa kerrotaan mikä ---piip---, kun ---piip--- ja mikä on ihanaa ja mahtavaa kun tähän on aihetta. Vähintään kerran viikossa.